Kuninkaallisten asemapaikka.

Tuttu vihtiläinen mainospariskunta kävi taannoin katsomassa juuri myyntiin tullutta Röykän asemaa. Kauppoja ei loppujen lopuksi syntynyt, joten pittoreski, kuitenkin himpun huonokuntoinen ja aavistuksen verran karheassa ympäristössä sijaitseva rakennus päätyi entisen missin, nykyisen radiojuontajan kodiksi.

Sen kummempaa tilastollista otantaa minulla ei missien erityisosaamisen alueista ole ja tunnustan jääneeni tuossa kohtaa pahasti stereotypioiden tasolle. Näin ollen sattuessani taannoin kääntämään television maikkarille siihen aikaan kun sieltä tuli Joka kodin asuntomarkkinat, mielentilani kääntyi suorastaan väkisin siihen odotustilaan, että mitähän Ellen Jokikunnas nyt mahtaa turailla asemakodissaan.

Pata soimasi kattilaa pahemman kerran - mainosmies, jolla tuskin kynä pysyy oikeinpäin kädessään on melko lailla huonoin mahdollinen ”ammattilainen” arvioimaan missien tai kenen tahansa muunkaan ihmisen taitoa käsitellä työkaluja. Onneksi apu löytyy meidänkin perheessä läheltä, sillä vaimoni, joka on ihan oikea maatalon tyttö Pohjois-Pohjanmaalta tietää nuo asiat paremmin kuin hyvin, tai paremmin kuin varmaan itse asiassa haluaisikaan. Tosin samaiseen demografiaan liittyy aika kiinteästi myös kohtuusuuri vastustus missi-instituutiota kohtaan joten uskoin Ellenin edelleen tanssivan koko lailla heikoilla jäillä hänen kavutessaan A-tikkaita olohuoneensa katonrajaan.

Olihan siinä yllätystä kerrakseen kun näki, kuinka remontti lähti etenemään. Paikkoja korjattiin, maalattiin, tapetoitiin ja viimeisteltiin taidolla ja tyylillä, joka ei (ainakin puoliksi) asiantuntevan raadin mielestä jättänyt mitään epäselväksi. Sen lisäksi, että tämä missi osasi ilmiselvästi remppahommansa, ei hän myöskään tyttömäisesti perääntynyt kiperistä tilanteista vaan pikemminkin tuuppasi Remontti-Reiskan (olihan se hän?) taka-alalle ”annas poika mää hoidan tämän” -tyylisesti. Kämppä tuli komean näköiseksi ja kaikki syy on uskoa, että Ellen pystyy pitämään asemastaan hyvää huolta jatkossakin.

Kaikillehan ei elämä Röykässä sitten tainnutkaan soveltua yhtä hyvin, kun Ellenin silloinen siippa Jone poistui tonteilta Helsingin humuun. Vaikka Ellenin suhteen en osannut tehdä kuin täysin pieleen menneitä, ennakkokäsityksiin perustuneita arvioita, Jonen kanssa pääsin tekemään markkinointihommia viime keväänä. Jotenkin tiesin että mieheltä kyllä pitäisi letin alta löytyä ihan kelvollinen määrä tervettä järkeä, mutta yhteiset workshoppimme vain vahvistivat käsitystä moninkertaisesti. Vaikka asiat sinällään etenivät hyvin, itse toteutusvaiheessa tuli eteen useampikin tilanne jossa stereotyyppinen nirppanokka julkkis olisi ihan vaan kohauttanut hartioitaan ja lampsinut tiehensä. Mutta ei Jone. Hän tarttui haasteisiin juuri sillä äijämäisellä otteella jollaisena moni hänet mediankin kautta mieltää, ja puski perille valittamatta yhtään mistään.

Markkinointimiehenä en voikaan olla miettimättä, millaisen edustusparin Röykkä menettikään kun nuo kaksi kylän hands-on -mentaliteettia niin hienosti ilmentävät yksilöt päättivät kulkea omia teitään. Kuninkaallisesti he olisivat johtaneet kylää, ei parlamentaarisella mandaatilla vaan omaan esimerkkiinsä ja asenteeseensa perustuvalla tyylillä. Röykän julkisuuskuva olisi kohonnut sfääreihin, joista olisi Valintatalon parkkipaikalla puhuttu vielä monta sukupolvea hallitsijaparin jälkeenkin.

Kohtalo kuitenkin päätti toisin, mutta omien näkemysteni ja kokemusteni perusteella toivon molemmille pelkkää hyvää onnea ja menestystä omilla taipaleillaan. Sympaattisesta Röykästä nyt puhumattakaan.