Pahoittelen, että Nurmijärven asiamiestonttusi raportti saapuu jälleen kerran näin kalkkiviivoilla. Mutta muistathan, että kun Fröbelin palikoitten laulussakin muiden tonttujen mielestä työnteko oli ”oikein mukavaa” niin Timppa-tontun kohdalla se oli ainoastaan ”melko mukavaa”. Lisäksi peitevirkani mainosmiehenä on aiheuttanut sen, että olen tottunut toimimaan aina viimeisellä mahdollisella hetkellä tai hieman sen jälkeen. Toki lupaan ensi jouluksi parantaa tapani.
Raportin viivästyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö se sisältäisi herkullista insightiä nurmijärveläisten kiltteydestä. Vaikka alunperin briiffasit primäärikohderyhmäkseni lapset, olen tehnyt hienoisia demografisia laajennuksia. Toisaalta, tietyissä asioissa ikäluokkien väliset käyttäytymisen ja kulutustottumusten erot eivät ole järin suuret. Joskus ne kääntyvät jopa pikkuisen päälaelleen.
En voi valittaa että nurmijärveläiset nyt sangen tuhmia olisivat vuoden aikana olleet, mutta tietyt asiat ovat jättäneet kiltteyden suhteen toivomisen varaa. Ristiriitatilanteiden yleisenä ilmenemismuotona ovat klassiset ”Mulle-kaikki-heti-nyt” - sekä ”Miksen-mää-saa-kun-toikin-saa” -syndroomat. Olen kysellyt paikallisilta taudinaiheuttajien perään, incognito tietenkin, ja etenkin aikuisten suhteen hyvin paljon laitetaan kyläpolitikointina tunnetun ilmiön piikkiin. Katsos, Nurmijärvi on niin iso ja heterogeeninen kunta, että sen on tietyissä asioissa vaikea katsoa eteenpäin yhtenä perheenä. Vaikka yhteinen tie olisi loppupeleissä tasaisempi kulkea, hetken huumassa käperrytään kuoreen ja yritetään napata ne vähäisetkin karkit sisartaajamilta.
Ilmenemismuodot ovat välillä sellaisia, että ulkopuolista tarkkailijaa ihmetyttää. Milloin nahistellaan jalkapallojunioreiden seura-asioista, milloin uimahalleista ja ties mistä. Yrittäjäyhdistykset lähtivät omille teilleen jo vuosikymmeniä sitten, kun ei ymmärretty että kahden tai kolmen pienen ominaispaino on marginaalinen verrattuna yhteen isompaan. Eikä siitä ole montakaan kuukautta kun paikallinen poliitikko ryhtyi ajamaan Klaukkalaan monitoimitaloa. Ihan vaan koska ”on Klaukkalaankin jotain saatava”. Näin luki lehdessä, ja mielestäni se kiteyttää ongelman ytimen aika hyvin. Kunta on ymmärtääkseni tyystin persaukinen, mutta koska muilla muka on kaikkea niin meille kans. Miten nämä saisi ymmärtämään sen, että kaikki on suhteellista ja loppujen lopuksi ihan hemmetin hyvin. Miettisivät miten kaukana Korvatunturista on lähin uimahalli tai urheilukeskus, useampi poronkusema sinne on mutta iloisina sinne joka kerta matkan teemme, ilman että valitamme että miksei se löydy ihan tuosta takapihalta. Mukavaahan se tietysti olisi, mutta suun on viisainta olla säkkiä myöten joulupukinkin maassa.
EU helisee ja kuntauudistusta pukkaa, eikö kuitenkin olisi järkevintä yhdistää voimavarat ja ajattelutapa, sen sijaan että jokainen kylä juuttuisi tuijottamaan omaan napaansa. Ei kenelläkään niin hyvin luulisi menevän etteikö kaverista apua olisi, tai ainakin tiedosta että tiukankaan paikan tullen ei jää yksin. Näin se ainakin yksittäisestä tontusta tuntuu. Siihen en osaa ottaa kantaa tulkitaanko kyläpolitikointi sinun kirjoissasi varsinaisesti tuhmana oloksi, hyvä joulupukki. Sen saat sinä päättää ja senhän asianosaiset sitten aattoiltana tulevat huomaamaan, kukin oman lahjasäkkinsä koon muodossa.
Rauhallista joulua kaikesta huolimatta, niin Nurmijärvelle kuin Korvatunturillekin!
Timppa-tonttu
loistavaa kuntapolitiikkaa, kerro nyt ihmeessä millä lyhenteellä osallistut syksyn vaaleihin?
VastaaPoistaKiitos arviosta, kysymykseen vastaus ja lupaukseni on yksiselitteisesti "En millään." Enkä nyt edelleenkään miellä että kirjiotuksissa oltaisiin mitenkään poliittisiin kannanottoihin sorruttu, kuten todettua niin yleisellä kuntalais-perspektiivillä mennään. Ohitustietä on ikävä koska jonot rassaa. Kunnan palvelua valaista lenkkipolut arvostan koska aamulenkillä on kiva käydä. Kissanhännänveto ottaa aivoon koska tyhjästä on paha nyhjästä ja kunnan kirstu on tyhjä. Ei nuo mielestäni edelleenkään mitenkään poliittis-värittyneitä kannanottoja ole. Hyvää joulun jatkoa!
VastaaPoista