Vielä taidettiin olla nipin napin viime vuosituhannen puolella kun kävimme tarkastamassa kerrassaan hienoa tonttia Metsäkylässä. Alkoi jo soitto pankinjohtajalle olla mielessä kun tuli sinällään sivullinen mutta ajan hengen kiteyttävä kommentti: ”Tänne ei kannata rakentaa sillä kohta tuohon viereen ilmestyy ohitustie.”
Kun edellisessä blogissani viittasin täällä havaitsemiini hämäläisiin piirteisiin niin mahtaakohan kyvyttömyys tehdä päätöksiä ja toteuttaa ne edes jollain mittarilla rivakkaan tahtiin olla yksi niistä? Siellä ne pellot edelleen vapaina ovat, taitaa tuolta nimenomaiselta paikalta jo talokin löytyä mutta tietä ei näy. Kuuluu sitäkin enemmän kun valituskierrosta ja tupailtaa jaksetaan järjestää. Maailman tappiin asti, saattaisi sivullinen tähän lisätä.
Loppupeleissä järjevämpi ratkaisu oli odottaa muutama vuosi ja rakentaa Valkjärvelle mutta ohitustien kaipuu lyö päälle edelleen. Kun arkiaamuisin saavun S-marketin liikennevaloihin, sorarekka tai kaksi paahtaa jokaisilla vihreillä ohitse Klaukkalantietä. Ruuhka-aika ei ole toivottoman pitkä mutta vaikuttaa kohtuuttoman paljon sekä ihmisten arkeen, hermoihin että tuottavuuteen. Viime maanantaina lähdin Kalasatamasta tukka putkella kohti kotia, liikenne sujui kuin valssi kesällä kunnes saavuin Klaukkalan rampille. Autojono ylsi oikeasti moottoritielle asti, ja kello oli puoli kuusi. Ymmärtäisi jollain lailla jos olisi huonon kelin, kolarin tai muun takia madeltu koko matka mutta että Uudenmaan ainoa ruuhka on tuossa kohtaa, huh huh!
Syyhän ei tietenkään ole yksin päättäjien, tai yksin kunnallisten päättäjien, mutta väkisin ihmetyttää moinen pyöriskely. Kukaan ei voi kiistää etteikö ohitustietä tarvittaisi mutta aina löytyy joku kulma ottaa pari vuotta lisäaikaa. Ikäänkuin haettaisiin epätoivon vimmalla sellaista linjaa ja ratkaisua jota vastaan kenelläkään, liito-oravat mukaan lukien, ei olisi yhtään mitään. Nyt ihmetellään että näyttääkin käyvän kalliiksi. Ihmekös tuo jos tarjousten parasta ennen -päivämäärä on jo useamman vuosijuhlan viettänyt. Voi dziisus sentään ja järki käteen. Munakasta ei saada jos ei ensin rikota paria kananmunaa, se olisi jo tajuttava yksittäisestä kuntalaisesta Tiehallinnon ylipääjohtajaan asti.
Yksi markkinointikollegani asui Klaukkalassa kaukaisella 80-luvulla ja sanoi että silloin käytiin tiivistä ja niin maan perusteellisen ajankohtaista keskustelua rautatien vetämisestä Tornimäen ohi. Hongisojan sillan määrärahoista luin Nurkkarista varmaan 10 vuotta ennen toteutumista. Lahnuksentien kevyen liikenteen väylää ehti yksi ainoa hemmo pitkityttää vuositolkulla, niin että puoli Harjulaa sai tarpoa läpi tuulen, tuiskun ja pimeyden kahden vaaksan levyistä piennarta kohti silloista Sparia ruokaostoksille ja takaisin. Väyläasioiden vatvominen ja veivaaminen näyttää olevan täälläpäin suoranainen kunnia-asia.
Eiköhän nyt ole se viimeinen hetki ottaa lapio kauniiseen käteen ja ryhtyä kaivamaan, kohtahan meille nauravat vihtiläisetkin. Aiheen ytimessä oleva kunnan kehitysjohtaja Aarno Kononen on muuten alunperin Äänekosken poikia, kuten allekirjoittanutkin. Äitini opetti hänelle ruotsia lukiossa ja olen antanut itselleni kertoa, että kielipään ja yleisen ymmärtämisen suhteen Aarnon saavutukset olivat yksinomaan positiivisia. Vielä kun noiden ominaisuuksien ohella saisi muillekin asianosaisille välitettyä epäruotsalaisen toimintamallin jossa yritetään välttää paleltuminen olemalla niin ettei iho koskisi vaatteisiin mistään kohtaa. Tehdään nopeasti hyviä päätöksiä, niin saadaan ohitustien liikennevalot pikkuhiljaa kääntymään vihreän puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti