Viime lauantain Hesarissa haastateltiin etelähelsinkiläistä äitiä koulunkäyntiasioissa - lapsi kun menisi syksyllä ekalle luokalle mutta pitäisi koulu valita. Tehtaankadun koulu kuulemma olisi se lähin ja sitä kautta luontevin, mutta parin korttelin päästä löytyvä Snellmannin koulu ”houkuttelisi kyläkoulumaisuudellaan.”
Että ihan kyläkoulu Punavuoren sydämessä? Jos asiaa benchmarkkaa omiin käsityksiini kyläkoulusta niin jonkinmoista kuilua esiintyy. Oppilaita Snellun ala-asteelta näkyisi löytyvän 134, ja vaikka kyläkouluksi suurehko määrä ei sinällään käy todistusaineistoksi niin keskeltä kivikylää löytyvä korkea kivitalo ehkä kumminkin. Eikös kyläkoulujen pitäisi olla matalia, enintään kaksikerroksisia idyllisiä puutaloja? Mikä mahtaa olla luokkakoko? Ja missä ovat isot leikkialueet, luistelukentät, idyllinen kylämaisema kenties peräti heinäpeltoineen?
Kun toisenkin minuutin mietti eiralaisrouvan ”kyläkoulua” kohtaan tuntemaa vetoa, alkaakin pilkka sitten kääntymään kohti omaa nilkkaa. Kaikkihan on loppupeleissä suhteellista, ja ihminen elää omassa elämän viitekehyksessään, jonka sisällä hän asioita vertailee. Meillä mainosalalla tavataan sanoa, että asiakas ostaa huonoa mainontaa (ammattitaidottomuutensa ja asennevikaisuutensa ohella) sen yksinkertaisen faktan vuoksi, ettei kukaan (lähinnä tietysti me) ole päässyt osoittamaan, kuinka upeasti ja tyhjentävästi hänen brändinsä voitaisiinkin esitellä ostokäyttäytymisen estradilla. Hänelle pitää näyttää se, missä kategoriajohtajuus menee – sen jälkeen rimaa osataan nostaa ja vaatia vielä vähän parempaa. Lite bättre, opetti Currekin jääkiekkomiehille jotka vielä 70-luvulla menivät valmiiksi hävinneinä Neuvostoliittoa kohtaamaan. Eivätpä mene enää.
Vähän samalla tavalla pitäisi eiralaisrouvalle näyttää, mitä kaikkea arvolatausta ja ihanan elämän lupausta pystytäänkin termin ”kyläkoulu” alle kätkemään. Kerran kun kävisi tutustumassa vaikkapa nyt Valkjärven kouluun niin saisi Snellu välittömästi ihan toisenlaisen verrokkiryhmän. Hyvää olisi se, että rouva ymmärtäisi, mitä kaikkea kyläkoulu oikeasti voi lapsille, vanhemmille ja koko ympäristölle merkitä. Huonoa ainakin Snellmannin ala-asteen kannalta se, että sinne siirtyminen saattaisi perustua vastaisuudessa joihinkin ihan muihin kriteereihin.
Mutta päteekö sama suhteellisuuden teoria muillakin osa-alueilla? Kun itse uskon löytäneeni parhaan mahdollisen elämisen viitekehyksen nurmijärveläisyydestä, niin voisiko olla mahdollista että jostain löytyykin paikka, jossa nurmijärveläisyys on jopa Nurmijärveä nurmijärveläisempää? Kenties onnen täyttämä arki ja itseni päähän taputtelu Helsingistä poismuuton johdosta ovatkin vain seurausta siitä, että en vain jostain syystä osannut katsoa muualle, tai kauemmas? Ja nyt olen jämähtänyt paikoilleni alitajuisesti tiedostaen sen, että tieto lisäisi tuskaa??? Hyvänen aika, minustahan on tullut tuo samainen eiralaisrouva!
Ehkä punavuorelainen kyläkoulu, nopea etana tai älykäs jääkiekkoilija eivät ihan täydellisiä oksimorooneja olekaan. Ominaisuuksia on verrattava oman alueen sisällä – olipa se alue sitten Helsinki, matelijat, kaukalo tai mikä tahansa muu. Jokin tai joku on aina kyläkoulumaisin, nopein tai fiksuin. Kaupungin ainoa ravintola on varmasti myös paras, vaikka ruoka olisi kuinka kammottavaa. Onhan elämäkin loppujen lopuksi omassa viitekehyksessä ja tajunnanvirrassa tapahtuva prosessi, joten se mikä sen sisällä on hyvää, pitäisi olla riittävä syy. Muilta ei tarvitse kysyä, eikä absoluuttista totuutta ole edes syytä hakea. Eiralaisrouva voi viedä lapsensa omaan kyläkouluunsa ja on toivottavasti siellä onnellinen. Minä puolestani en voisikaan kuvitella omalleni juuri tässä ajassa, paikassa ja tajunnan tilassa mitään muuta kyläkoulua kuin tuo meidän Valkjärvi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti