Sen verran meikäläisessäkin on keskivertomainosmiehelle tyypillistä mokkalattehipsteriä että suurin piirtein ilosta hypin kun Wayne’s Coffee rantautui Klaukkalaan. Suhteeni kahviin on voimakas mutta yksinkertainen. Kunhan se on vahvaa ja sitä on paljon, kaikkien muiden yksityiskohtien kanssa pystytään kyllä elämään.
Vaikka soijacappuccinot, makusiirappilatte-espressot sun muut eksoottisemmat mallit ovat jääneet huomattavasti vähemmälle, on Wayne’s Coffee tervetullut tuulahdus niinsanotusta isosta maailmasta. Amerikkalaista isoveljeään Starbucksia upeasti jäljittelevä Wayne ymmärtää, että iso kahvi on ISO kahvi, ja se jos mikä on loistava pelinavaus kaltaiselleni kofeiinijunkielle. Älkääkä edes yrittäkö aloittaa Starbucksin dissaamista elähtäneillä McDonald´s-vertailuillanne. Juuri se, että siellä tietää etukäteen mitä tuleman pitää, tekee moisesta ketjusta kannatettavan. Aamutuimaan silmäluomet riipuksissa ei kannata ryhtyä kahviasioissa kikkailemaan pitkin ennenkokemattomia reittejä. Saattaa nimittäin tulla karhu vastaan.
Kahvin perustehtävä on käynnistää koneistot, mutta ei hyvää kahvia ilman maittavaa nisua. Klaukkala rulettaa silläkin osastolla kiitettävästi. Waynen muffinssi-, pikkuleipä- ja sämpylävalikoimat jäävät harvoin hyödyntämättä eivätkä koskaan vaille huomiota, mutta eipä voida sanoa että Café Hugo keskustan toisessa päässä jäisi yhtään jälkeen. Ettei vaan painaisi tuolla osastolla himpun verran ohi.
Jos Waynen herkkuja hienoinen ketjumaisuus leimaakin, Hugo jos mikä osaa tarjota kodinomaista tunnelmaa. Ja koska leipomon yhteydessä ollaan, täällä mennään syömingit edellä. Ja hienon hienosti mennäänkin. Solttikset, karjalanpiirakat, croissantit, leivokset, täytekakut... vähemmästäkin alkaa vaativin kahvilakriitikko muistuttamaan ulkoiselta olemukseltaan Homer Simpsonia. ”Suussa sulava” saa täällä aivan uudenlaisen ulottuvuuden. Slurp!
Hienompi homma, että kaksi sinällään samaan kysyntään iskevää mutta tyyleiltään erilaista kahvilaa on saatu kotikylille. Sangen usein tulee liikenteen ruuhkahuippuja tasattua jommassa kummassa päässä työpäivää, jommassa kummassa paikassa. Siinä missä Hugo houkuttelee rakennusmiehiä, näyttää Wayne löytäneen paikkansa koululaisten sydämissä. Näin sekä ajoittainen ruuhkautuminen että kirosanojen tulvahetket ovat määrällisesti tasapainossa, samoin kuin ne on suhteellisen helppo ennustaa ja välttää. Yleensä Hugo voittaa jos nälkä kaikertaa, Wayne tarjoaa tuhdin aamuherätyksen tai annoksen herkkulattea tiukan työrupeaman jälkeen.
Sinällään hellyttävää on huomata kuinka elämyksellinen asiointikokemus mieluisassa kahvilaympäristössä pehmittää mainosmiehen ohella karskeimmankin putkimiehen tai teinitytön. Nuuskahötöisten hampaiden iskeytyessä syvälle berliininmunkin syövereihin tai yliglossattujen huulten asettuessa mokkamukin ympärille kermavaahtoa itseensä keräten, öykkäämisen tulva katkeaa ja ohikiitävän hetken ajaksi silmiin ilmestyy auvoinen, kenties lapsuuteen tai muuhun elämän tornihetkeen palaava pilke. Sillä hetkellä tyypillisesti päälle painavat angstit katoavat, eteerinen harmonia valtaa ja juuri tänään on hyvä päivä työskennellä ja käydä koulua. Sitä itse asiassa haluaa tehdä, ihan ilman että joku käskisi. Jos suun tyhjennyttyä seuraava sana alkaakin veellä, ei edes siihen pystytä lataamaan tyypillistä inhon sävyä. Ei niin kauan kuin munkkia tai mokkaa on edes hiven jäljellä.
Ainakin näiden kahden esimerkin pohjalta olen itse valmis allekirjoittamaan väitteen, jonka mukaan hyvä kahvila pystyy tekemään maailmasta hieman paremman paikan. Tai ainakin Klaukkalasta. Kahvikuppi ja berliininmunkki kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti