Luovaa työtä.

Viime talvena se alkoi marraskuun 18. päivänä, tänä vuonna tammikuun toisena. Viime talvena se kesti taukoamatta huhtikuun puolelle, tänä vuonna näyttää olevan lyhyempien, toivottavasti ei intensiivisempien spurttien kausi. Toisaalta jokainen yksittäinen suoritus muodostaa oman riskitekijänsä.

Kyse on tietenkin lumitöistä. En sano että olen edes viime talven tymäkimmissä tuiskuissa sitä aikuisten oikeasti ajatellut mutta jossain kohtaa kolmannen työntötunnin alkaessa, taivaan ryöpyttäessä hiutaletta niskan niin ettei aikaansaannokset näy oikeastaan missään, ei paatuneinkaan ilmiöihminen voi välttyä ohikiitävältä ajatukselta siitä, että toisenlaista olisi vuosaarelaisessa taloyhtiössä. Siellä jos nilkkaan lipsahtaisi lunta sen kymmenmetrisen kävelymatkan aikana mikä rapun ovelta jalkakäytävälle on, eikun kiukkuinen soitto huoltoyhtiölle ”ettekö tiedä kuka teidän liksanne maksaa” -tyylisesti. Hoituisipa homma tai ei, ainakin olisin voitavani tehnyt paljon helpommin.

Nurmijärvi-ilmiön ytimessä olet lumitöiden suhteen omillasi. Jos arkiaamuna haluat päästä pihasta pois, aamujumpan tahti on selkeästi määritelty. Kosauttaessasi auton alustaa myöten jo hieman rapeaksi jäätyneeseen aurausvalliin töistä tullessasi on syytä haudata ajatus sohvalle retkahtamisesta ennen päivällistä. Suu menee tasan säkkiä myöten ja ainoastaan sinä voit määritellä, kuinka syvässä suossa seuraavat päivät meinataan teidän perheessänne kulkea.

Kaikella on tietysti hintansa, mutta toisaalta Nurmijärvi-ilmiö myös palkitsee investoinnit hartiapankkiin. Ja kun se hetkellinen epätoivo pikkuhiljaa tasoittuu niin kuka tietää, loppumattomien lumikerrosten alta saattaa sittenkin paljastua melko lailla puhdas piha. Ei kapea kulkutie autojen sekaan kuten isojen kaupunkien lähiöissä, ei edes rivitaloyhtiön epämääräisellä ”jokainen huolehtii omista alueistaan” -sopimuksella pahimmista kinoksista siistiksi tapeltu parkkipaikka. Vaan oma piha, jossa pystyy sitten vaikka pienet pulkkamäet vetäisemään, jos siltä sattuisi tuntumaan. 

Viime talven taukoamattomalta tuntunut ähinä ja puhina sai minut pohtimaan sosiaalisissakin medioissa erästä presidenttiehdokastamme vapaasti siteeraten, voiko lumitöihin kuolla? Vaikka en tämän talven ensimmäisissä ponnistuksissa ole löytänyt mitään nostalgiaan tai muuhunkaan puhtaaseen ilon aiheeseen viittaavaa tunnetilaa, uskon kyllä selviäväni jatkossakin. Ja kun  asiaa ajattelee toisenkin sekunnin, eikös tehokas aamujumppa tai dynaaminen kotiintulo pienen lapionheiluttelun merkeissä ole loppujen lopuksi ihan kohdallaan? Näin kääntyvät lumityötkin, jos nyt ei suoranaisiksi tuulettamisen aiheiksi niin ainakin asioiksi joiden kanssa pystyy luontevasti elämään.

Lopuksi vielä kolme vinkkiä, joiden avulla selviätte tämänkin talven lumitöistä. 

1. Pitäkää mielessänne, että talvea seuraa kevät ja kesä. Grillauskausi samoilla jalansijoilla on kohta edessä ja siinä välissä lumikasat korvautuvat kuorikate- ja sepelikasoilla. Ne saattavat painaa vieläkin enemmän.

2. Viime talvesta oppineina, kärrätkää jo ensimmäiset lumikuormat riittävän kauas. Suurimmat fyysiset ja henkiset patoutumat syntyvät siitä, kun piha loppuu kesken ja lumet joudutaan nostamaan hervottomien vallien ylitse.

3. Avatkaa viikonlopun Nurkkarin takasivu ja laittakaa valitsemanne kiinteistönvälittäjän puhelinnumero pikavalintoihinne. Tilanteen ollessa ylivoimaisimmillaan, minua ainakin on auttanut ajatus siitä, että Timo Ojamäki on parin näppäimen painalluksen päässä tekemässä myyntiarviota. En sano että niin koskaan tekisin. Mutta ainakin tiedän, että voisin. Jos siltä sattuisi tuntumaan.