Hiihtokelejä odotellessa.

Olipahan miellyttävää polkaista uusi vuosi käyntiin maanantaiaamun juoksulenkillä Tornimäessä. Tosin olisin otsasuonten tykytyksen puolesta pystynyt sen tekemään jo sunnuntaina eli virallisena uudenvuodenpäivänä, mutta paluumatka pohjoisemmaksi suuntautuneelta hiihtopitoiselta lomamatkalta venyi sen verran että sen päivän ainoiksi urheilusuorituksiksi jäivät Nintendo Wiin valikoimaan sisältyneet palloilulajit.

Näillä leveysasteillahan hiihtokelejä on tunnetusti jouduttu tänä talvena hieman odottelemaan. Vaikka tuo nimenomainen maanantai päättyi kaksinkertaisiin lumitöihin (aiheesta lisää seuraavassa kirjoituksessa) ja keskiviikon myräkkä kaiken taas muuttaa voi, ei Salpausselän eteläpuolella ole hirveästi pystytty sivakoimaan.

Mutta kunhan pakkasukko saa käännettyä namiskat riittävästi kohti kaakkoa, tarjoaa armas kotikuntani kerrassaan monipuolisia mahdollisuuksia valuttaa mustikkasoppaa pitkin rintapieliä Veikko Hakulisen tyyliin. Jokaisesta taajamasta löytyy reittejä, ja viime talvena kiskaisivat kerrassaan latukoneella messevän reitin ihan tuohon naapuripellolle! Kyläkoulu kun sijaitsee sopivasti toisella reunalla niin todellakaan ei merta edemmäs ole tarvinnut kalaan lähteä, ellei sitten ole erityisen isot tavoitteet mielessä. 

Niinsanottujen latuverkostojen suhteen tarjonta on kuitenkin hitusen epätasaista. Rajamäen ladut ovat kiistatta parhaassa kunnossa ja esimerkillisesti hoidettuja, mutta tuppaavat nukuttamaan muutaman kierroksen jälkeen. Parkkimäen reitti tarjoaa estetiikkaa mutta jää oikeastaan joka suhteessa väliinputoajan rooliin. Tornimäki houkuttelee vaativalla profiilillaan kunnon tehotreeneihin, mutta siellä onkin sitten latujen hoitaminen retuperällä. Maanantaiaamun juoksulenkki kun meinasi päättyä lippojen vetämiseen epätoivoisten lumitykitysten sivutuotteena jäädytetyllä maalialueella niin taas muistui mieleen snowtubingin lieveilmiöt yleisempiin kansallislajeihin nähden.

Jos nimittäin kehumani kunta on joskus jossain päätöksessään kirveensä iskenyt kiveen niin se oli taannoinen kuningasajatus antaa Tornimäen latuverkosto tuubiyrittäjän hoitoon. Varmaan ajateltiin säästettävän pitkä sentti, mutta kuten asian laita yleensä on, ei tässäkään olisi köyhällä ollut varaa halpaan. Lähtökohta ainakin oli se, että kun kunta (mitä todennäköisimmin hyvin halvalla) antoi yrittäjän mellastaa lumikoneineen ja puskutraktoreineen eturinteessä, vastineeksi se saisi latuverkoston kunnossapidon (mitä todennäköisimmin minimaalisella effortilla). Käsittääkseni sopimus on vielä osapuilleen tuossa jamassa mutta korjatkaa ihmeessä jos väärin olen ymmärtänyt. En siis millään muotoa syytä snowtubingia latujen huonosta kunnosta, sillä hulluhan ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa.

Oli perimmäinen syy susissa tai sepissä, surkeaahan se suoritus on menneinä talvina ollut. Koneella ajamisfrekvenssi on kokemusperäisesti kuudesosa Rajamäkeen verrattuna, joskus väliin vedellään lanalla sinne päin että voidaan sanoa että jotain on tehty. Yleensä latujen annetaan muodostua itsekseen hiihtäjien työn tuloksena. Ja kokeilkaahan joskus sitä ensimmäistä pitkää nousua maalialueelta kohti metsää kun tykkilunta on vedetty pitkin ja poikin sekä rinteeseen että reitille, mutta tasoitus unohdettu. Valkoinen Sahara on totisinta totta, ja hermot menneet alta aikayksikön jopa minua paljon kärsivällisemmillä yksilöillä (ja paremmilla hiihtäjillä).

Nyt kun uusi kausi on vääjäämättä ovella, ehdotan että kunta kaivaa tekemänsä sopimuksen naftaliinista ja katsoo mitä oikeasti on sovittu latujen kunnossapidosta ja mitä ei. Yritetään saada asiat järjestykseen ja ladut kuntoon, sillä kaiken todennäköisyyden mukaan hiihtokelejä on luvassa niin tänä talvena kuin seuraavinakin. Jos nyt ei Tornimäen seudulle muodostu puhisevien hiihtäjien muodostaman vesihöyryn ja hiilidioksidin aikaansaamaa mikroilmastoa joka sulattaa kaiken valkoisen, mitä ilmojen haltija ja snowtubing-yrittäjä yhdessä pystyvät noihin upeisiin rinteisiin tykittämään.