Sattuipa tänään palaveriajat ja -sijainnit sen verran suotuisasti että pääsin aloittamaan aamun kuin vaivihkaa Rajamäen uimahallissa. Tällä kertaa en tosin vääntänyt rautaa kuntosalilla tai suorittanut altaassa ns. klassisia uimaliikkeitä, vaan lajiksi vaikoitui ihan rehellinen vesijuoksu. Sanotaan mitä sanotaan, mutta siinä on laji joka rassaa kovempaakin äijää. Kukin tietysti menee tyylillään, mutta kun meikäläistä 20 vuotta vanhemmat tädit painavat ohitse, tulee altaassa mietttyjä syntyjä syviä yhdeltä jos toiseltakin kantilta.
Ensin tietysti puhdas punavuorelainen näkövinkkeli: ”Miksi ihmeessä vesijuoksu, tuo sauvakävelyn jälkeen kenties universumin toiseksi junttimaisin laji, ainakin nyt kun saappaanheittokausi vielä odottelee lumien sulamista? Missä on pilates tai hot jooga, tai vähimmillään nyt kuntonyrkkeily tai spinning? Ja toivottavasti herra tajusi olla mainitsematta altaassa olevansa mainosalalla töissä, johan meiltä menisi katu-uskottavuus. Ei some-aikana kauaa kestä kun tuollaiset tarinat ehtivät Tehtaankadulle, edes Rajamäeltä asti.”
Toisenlaisen näkökulman, tosin koko lailla samansuuntaisilla arvolatauksilla, saa kun miettii asiaa nuorekkaan ulkokuoren kannalta: ”Nyt ei kuule pidä antaa metamorfoosille periksi ja ähertää altaassa samassa jonossa eläkeläismummojen kanssa! Tuosta on kuule lyhyt matka siihen kun alat pitämään lumitöitäkin liikuntana. Se päivä jolloin hyötyliikunta alkaa saada todellisen merkityksen mielessä ja kehossa on päivä, jolloin ensimmäinen jalka heilahtaa arkun sisäpuolelle. Nyt äijä ylös sieltä altaasta, ja vetäsemään joku 20 kilsaa asfaltilla, tai ainakin meet tonne salin puolelle ja vedät leukoja kunnes muutut siniseksi!”
Noista mielipiteiden sekametelisopasta pyrin altaassa konsensusta muodostamaan, mutta turhaan. Hyvä kysymys on kuitenkin se, onko vesijuoksu jotain nurmijärveläisyyteen kuuluvaa, vai onko tässä tapauksessa nurmijärveläisyys vain fasaadi väistämättömälle keski-iän etenemiselle? Ja jos näin on, niin onko seuraava askel tosiaan se, että laitan sauvat käteen ilman että laitan suksia jalkaan, ja suuntaan Tornimäen rinteisiin heti kun leskenlehdet alkavat näyttämään naamaansa? Tuota kehitystä tukee sekin että tänä vuonna tuntui lumitöissäkin ihan siltä, että tämähän käy kuntoilusta. Ja kun tarkemmin ajattelee, viime talvena ajoittain tuntui ihan samalta. Tosin silloin painettiin jo kolmatta tuntia, mutta kuitenkin.
Normaaliin tyyliini kuuluu se, että urheilu erikseen ja paikasta toiseen siirtyminen erikseen. Siksi käytän mielelläni esimerkiksi hissiä enkä portaita – onhan esimerkiksi suomalainen insinööriteknologia uhrannut ziljoonia hissien kehittämiseen. Ja hyvää työtä ovat tehneetkin. Jos ei muuta niin kansallisen kilpailukyvyn nimissä hissejä on käytettävä! Vedetään vaikka rapsakka aamulenkki ensin niin sitten voi päivän mittaan painaa nappia hyvällä omatunnolla. Täh?
Nurmijärveläistä perspektiiviä tarvitaan näkemään myös ns. hyötyliikunta kannatettavana ja hyväksyttävänä lajina. Ja tosihan on, että jos homma toimii ja treeni rassaa niin onko sillä sitten väliä, onko hyvä fiilis hankittu hot joogalla tai vesijuoksulla? Eikä se sitä tarkoita, etteikö näilläkin leveysasteilla myös ns. urbaanimmat trendilajit olisi hyvässä iskussa. Kuten monella muullakin elämänalueella, Nurmijärvellä vaan on enemmän mahdollisuuksia nauttia täysin siemauksin mitä erilaisimmista ja monipuolisimmista lajeista. Vaikka ihan niitä perinteisiä lumitöitä myöten. Siksi ei ole mitään syytä, miksi ei tällainen (keski-ikäinen) mainosmieskin sitä voisi tehdä.
Sitäpaitsi maratonaikani ovat viime vuosina olleet parempia kuin ikinä. Olen varma, että jahka kesäkuun toinen päivä tulee, tämänaamuinen vesijuoksusessioni kantaa hedelmää viimeistään kun toista kertaa noustaan Västerbrota pitkin. Kuka sitä on kertaakaan itse koittanut, tietää tasan tarkkaan mistä puhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti