Objektiivisuus tai asioiden taustoittaminen eivät koskaan ole olleet vahvimpia piirteitäni. Sen sijaan omaan mielipiteeseen luottaminen on osoittautunut työkaluksi, jonka varaan on ollut luonteva tarttua. Se on vienyt elämässä eteenpäin, joskus jopa läpi harmaan kiven.
Ei siis mikään ihme, että olen löytänyt kotikenttäni tutkivan journalismin sijaan mainosmaailmasta. Siellähän ideat ovat kuninkaita, ja niiden puolustaminen läpi esitestausten, käytävägalluppien ja projektijohtajien epäluulojen on menestyksen monipuolisin eväs. Monta kertaa olen miettinyt, kuinka paljon vähemmällä olisinkaan loppupeleissä päässyt jos olisin vaan tehnyt kiltisti toisten ohjeiden mukaan sen sijaan että roikkuisin omassa näkemyksessäni maailman tappiin asti.
Joka tapauksessa, jos ei muuta niin oman uskon vahvistamiseksi, tiettyjä hypoteeseja on hyvä laittaa edes subjektiiviseen happotestiin. Kuten esimerkiksi se, onko nurmijärveläisessä idyllissä sittenkään hyvä elää ja josko se citymeininki sittenkin olisi mainosmiehen todellista sielunmaisemaa.
Vaikka Helsinki täyttääkin citykliseet paremmin kuin mikään muu suomalainen kaupunki, on se kuitenkin liian lähellä ollakseen järkevä testiympäristö. Liian helppo olisi hypätä Korsisaaren bussiin ja puksuttaa kotikonnuille jos alkaisi kypsyttämään. Parempi hakeutua jonnekin vähän ehkä enemmän Survivor-tyyppiseen lokaatioon.
Ihanteellinen vaihtoehto itselleni on Kuopio. Käyn siellä säännöllisesti työasioissa, joten aidon arkielämän testaaminen lienee selkeämpää kuin missään muualla. Kalakukkojen kaupungissa päästään katsomaan, miltä työn ja vapaa-ajan yhdistäminen urbaanissa miljöössä maistuu.
Testijakso osui sopivasti pääsiäisviikolle. Takatalven riepottaessa vähän joka suunnalta pystyttiin miettimään asiaa aika perinpohjaisesti myös oletusarvoisten lieveilmiöiden kannalta. Kuten lumisateiden ja liikenneruuhkien. Pakko on todeta, että kun illansuussa tallustaa toimistolta kohti Väinölänniemen kupeessa sijaitsevaa hotellia (vähän sama kuin jos menisi Punavuoresta vaikkapa Ruttopuiston viereen), oikein ihmetteli kuinka seuraavan aamun säätiedotus tuntui yhdentekevältä. Ihan sama vaikka sataisi A4-kokoisia jalkarättejä taivaan täydeltä, lumitöitä ei ole ja matka-aika on minuutin tarkkuudella ennustettavissa.
Juoksulenkille lähdön suhteen helppouden aste oli hyvinkin sama. Ei sellaista kaupunkia jossa liikennevaloissa kyhnäämisen voisi välttää, mutta kokonaisuutena onnistunut kokemus. Rauhallisuus ja yleinen ympärillä oleva tila on parin päivän kokemuksella kohtuullinen, joskin tässä suhteessa Helsinki on ihan oma lukunsa.
Loppupeleissä ei merkittäviä eroja tainnut olla parin päivän testaamisen perusteella, mutta kun asiaa miettii tarkemmin niin pitkässä juoksussahan ne merkittävät erot syntyvät. Viikonloppuna olisi varmasti tehnyt mieli vähän touhuta pihamaalla, tai edes pystyä ottamaan omaa rauhaa ja tilaa. Grillaaminen terassilla? Olisi varmaan sinällään ystävällinen hotellihenkilökunta joutunut puuttuman asiaan. Saunaoluet takapihalla? Ehkei suotavaa, vaikka lumihangessa kieriskely jätettäisiinkin väliin.
Ei löytyisi kasvimaata, ei leikattavaa ruohokenttää, eli edes keväisen lumimyräkän jäljiltä kolattavaa pihaa. Kyläkoulu kaupunkialueella on suoranainen oksimorooni. Vaikka itse työskentelyn voidaan sanoa Kuopiossa olevan jopa miellyttävämpää kuin Helsingissä, vapaa-aikavertailun viimeisillä kierroksilla Nurmijärvi siis pidensi askeltaan ja jätti kaupunkielämän taakseen. Vähemmästäkin alkaa mieli palaamaan kohti kotia ja kulku suuntautumaan kohti rautatieasemaa. Onneksi pääsiäisen menoliikenne tapahtui tänä vuonna omasta näkövinkkelistäni vastavirtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti